Karhunpoika sairastaa..

Häntä hellikäämme..

Meidän pieni on sairastunut ensimmäistä kertaa täyttäessään neljä kuukautta.

Kävimme heti viime perjantaina lääkärissä, joka totesi että Denin yskä saattaa johtua mahdollisesta tipasta, joka olisi joutunut hänen väärään kurkkuun. Sain sieltä hyvät naurut.. Päätin että vien uudestaan viikonlopun jälkeen, mikäli ei hellitä. Ja  niinhän siinä kävi maanantaina uudestaan ja kaiken lisäksi samalle lääkärille.. Tällä kertaa tutkittiin kunnolla korvat, otettiin tulehdus arvot, jotka olivat alle 5. Deni ei edes ymmärtänyt, että häntä pistettiin, niin raipas poika meillä <3

Perjantaina tuli viikko täyteen, joten toivon todella että alkaisi helpottamaan.

On vaikeaa olla kun on yskää ja nuhaa, nytkin parka kuorsaa vieressä. 

Keskiviikkona herättiin ensimmäistä kertaa kunnolla kesken unien. Pientä sattui masuun todella paljon, että tuli itku, jonka seurauksena alkoi hirveä yskä "kohtaus". Valvottiin 02-04, jolloin uni tuli lopulta kaukaloon, kun oloa helpotti. Myös torstaina herättiin, unia kuitenkin jatkettiin jo 10min aikana.

Perjantaina pikkuprinssi heräsi TAAS masun kipristykseen. Loppuivatko ne hyvät unenlahjat tähän?! Uskon vahvasti että viime päiväset heräilyt ovat olleet poikkaukselliset tämän sairastelun vuoksi. Tai ainakin toivon niin.. Ei kestänyt tällä kertaa kauaa; itkettiin masua,yskittiin, syötiin ja sen jälkeen nukutti taas hyvin.

                                                    Ipadin huikea kuvalaatu...

Mami oli super ahkerana perjantaina siivosin, pesin 2 koneellista pyykkiä ja tiskejä, tein Papille makaroonilaatikkoa ja viikkasin isot kasat puhtaita pyykkejä ;) Tätä ennen vein Denin lämpimään höyrysuihkuun, joka helpotti hänen oloaan suuresti, tämän jälkeen murua nukutti hyvin.

Otiin pe kummitädillä kylässä ja lauantaina Sofia tädin kevätjuhlia katsomassa rohkeata juontajaa :)

Juhlien jälkeen kävin Janin äidillä katsomassa pienen pieniä juuri syntyneitä chihuahua vauvoja. Voin kertoa salaisuuden, mulle tuli kamala koiranpentukuume!

Sitten menin äidilleni jossa Deni oli, söimme ihania täytettyjä paprikoita ja illalla menin rakkaan kaverini kotiinpaluu yllätysjuhliin, oli ihana päivä, täynnä iloisia hetkiä! <3 

Tänään olisi ollut viimeinen uintitunti ennen "kesälomaa", johon emme tietenkään voineet mennä.. Olimme poissa myös viime tunnilta, tämän kurjan flunssan vuoksi. No syksyllä jatketaan sitten :)

Muttaa onneksi jo ennen sitä taidetaan käydä ihan oikeassa meressä uimassa auringon alla bulgariassa ;) Passikin jo löytyy, Deni sai sellaisen kolmen kuukauden iässä.

Odootan innolla seuraavaa viikkoa, koska tämä mennyt viikko on ollut suhteellisen harmillinen, huonoa onnea täynnä.. Deni sairastui, auto ei mennyt katsastuksesta läpi, piti huoltaa ja kaiken lisäksi lähes puoli vuotta vanha Iphoneni, melkein räjähti ja huonoa asiakaspalvelua omistava vakuutusyhtiö on juoksuttanut mut koko viikon, jonka jälkeen ilmoittivat etteivät korvaa puhelimeni rikkoutumista!

Mukavaa sunnuntaita <3

Synnytys äidin silmin

Tästä mahtavan suuresta elämää muuttavasta päivästä on nyt hieman yli neljä kuukautta.

Oli keskiviikko 22.1 yö valvoin, normaaliin loppuraskausajan tapaan myöhään.

Kahdelta päätin mennä sänkyyn nukkuumaan, kun alkoi kerrankin väsyttämään kunnolla. En ehtinyt makaamaan puolta tuntia pidempään, niin alkoin tuntumaan pieniä polttoja. En meinannut uskoa että synnytykseni oli käynnistynyt. Hetken päästä oli pakko nousta ylös nojaamaan sänkyä vasten, ei auttanut, joten kokeilin lähteä kävelemään, hengittää tosi nopeasti, puuskuttaa, mennä lattialle ja siitä takaisin sänkyyn, jonka jälkeen totesin ettei mikään auta ja kivut vaan voimistuvat. Menin kuumaan suihkuun, jossa kaikki helpotti hetkeksi. Löysin kivan istuma-asennon, josta oli suuresti apua kunnes supistuksia alkoi satelemaan. Ajattelin että kestän kipuja kunnes Jani herää töihin. 4.30 sattui jo niin paljon etten kestänyt enää odottaa ja huusin hänet suihkuun. 

Soitimme yhdessä sairaalaan ja koska supistukset eivät olleet vielä tarpeeksi tiheitä neuvottiin sieltä syömään mitä vain (en ollut syönyt koko edellisenä päivänä kun yhden voileivän) ja juomaan. Oloni oli todella heikko, kun vatsa tyhjänä olin istunut jo yli tunnin kuumassa suihkussa. Jani tsemppasi "saunasta" pois ja päästyäni sohvalle hän totesi ettei pysty jättämään mua yksin niin kovissa kivuissa. Janille ei saatu tuuraajaa töihin, minkä vuoksi hänen oli pakko lähteä töihin siksi aikaa että mulla menee lapsivedet. Soitettuamme sairaalaan arvioimme että olen vielä niin alussa, että aikaa menee kunnes alkaa tapahtumaan.. 

Soitettiin tulevalle kummitädille pääseekö hän mun seuraksi tänne ja hän lupasi tulla siskonsa kanssa. Jani lähti hakemaan tyttöjä ennen töihin menoa ja toi mulle eväät bensikseltä. Tytöt teki mulle heti leivät ja toivat juotavaa suihkuun, jonne olin taas mennyt, mutta mikään ei maistunut. Sattui niin kamalasti ettei voinut tehdä mitään. Oli pakko tulla ulos kun suihkussa ei meinannut enää saada henkeä, kuumuus oli hirveä! Kävelin hetken ja sitten taas takaisin suihkun lattialle huutamaan. Sonja tuuletti ovella, jotta suihkutila olisi viilentynyt. Kivut oli sainoin kuvaamattomat huusin ja itkin...

Lopulta tulin taas pois ja päätin että nyt en mene enää sinne tai pyörryn kuumuuteen.
Olin kun ufomaasta tullut, toivoin sillä hetkellä eniten, että supistukset olisivat helpottaneet edes sen verran, että olisin päässyt hetkeksi lepäämään. Menin sänkyyn, huusin.. Sain lämpölaitteen mun alavatsaan mikä helpotti hetkeksi. Sonjan sisko nukkui mun vieressä ja Sonja vahti mua sängyn päässä.
Ehdin just saamaan silmät kiinni ennen kun tuli äkkilähtö vessaan. Oksensin kaikki nesteet mitä mun elimistöstä irtosi. Sitten menin takaisin nukkumaan ja hääsin Sonjan vahtimasta mua nukkumaan.
Juuri kun sonja pääsi olkkarin sohvalle, nousin ja juoksin jälleen täysiä vessaan. Tuntui että oksennan lisää, mutta ei siinä vaiheessa tuli jotain aivan muuta: LAPSIVEDET! Kaikki kuulivat sen ja Sonja ryntäsi mun luo ja huusi "sulla meni lapsivedet" olin sekaisin ollessani kieltänyt koko asian ja menin jälleen suihkuun. Sillä aikaa Nappi soitti Janille kertoakseen uutiset.

Tytöt ehdotti että soitetaan sairaalaan, mutta mä olin päättänyt tehdä sen vasta kun Jani on kotona.
Toistin kokoajan että tässä menee vielä ikuisuus, kun ekan kerran synnytän. Olin kuullut monelta että ensisynnyttäjillä voi mennä hyvinkin monta tuntia vesien jälkeen ennen kun tapahtuu mitään..

Ei Janilla mennyt kun puoli tuntia tulla kotiin. Taisi "hieman" säikähtää kun kuuli mun huudot puhelun taustalla ja yritti saada mut suihkusta pois, että voisin soittaa sairaalaan. En suostunut tulemaan sieltä pois, joten Jani soitti sairaalaan ja päivitti tilannetta. Aluksi olivat sanoneet että ei kiirettä vielä, kun vasta vedet menneet, mutta sitten kun kuulivat supistusten alkaneen jo 5 tuntia ennen vesien tuloa käskivät kerätä kimpsut ja kampsut kasaan ja lähteä sinne. Mä en meinannut suostua lähtemään sattui niin paljon etten uskaltanut liikahtaa suihkun lattialta mihinkään. Muistan kun tsemppasin itteäni ja nousin ylös mutten päässyt siitä muualle kun nopesti takaisin istumaan. Nämä ihanat ihmiset kävivät vuorotellen puhumassa mulle, että pitää lähteä niin huusin "heti kun helpottaa, lupaan nousta" Lopulta pakotin itseni ylös kun kaikki odotti mua ja auto oli oven edessä. 

Puin lökärit ja Janin yli ison hupparin joka ei mennyt kiinni, josta mun masu paistoi alta. Sonja ehdotti mulle tossuja jalkaan matkan ajaksi ja mähän suostuin, vaikka oli -15. Ei mun omat kengät olisi edes mahtuneet jalkoihin. Auto oli vuorattu vilteillä ja tyynyillä mulle mukavaksi. 

Lähdettiin 8 jälkeen, rauhotuin hetkeksi kunnes näin ruuhkan määrän jolloin iski ISO paniikki ja Janiahan ei ruuhka haitannut millään tavalla. Laitto hätävilkut päälle ja töötin pohjaan sit mentiin lujaa, välillä vastaan tulevien kaistalla kun muu ei auttanut.Oltiin varmasti aikamoinen näky. Tajusin melkein perillä etteä multa jäi neuvolakortti kotiin ja siitä se itku alkoikin. Lisäksi supistukset muistuttivat taas miltä ne tuntuu pahimmillaan, oli pakko soittaa sairaalaan: "musta tuntuu että vauva tulee autoon just NYT" sieltä vastas kiva kätilö, että ottavat pyörätuolin alle ja tulevat parkkipaikalle vastaan. Olin varmasti vuoden mahtavin näky siellä -15 asteen pakkasessa hupparin kanssa, jolla ei ollut mitään virkaa ja tossut jalassa :D

Mut rullattiin suoraan synnytyssaliin, jossa oli jo kaikki valmiina. Muistan että siinä vaiheessa halusin vaan kaikki mahdolliset kivunlievitys vaihtoehdot ja vauvan ulos. Kätilön lisäksi mukana oli opiskelija. Jo ennen kuin olin ehtinyt vaihtamaan sairaalavaatteet päälle kehuivat moneen otteeseen ja lupasivat että pian helpottaa. Tutkivat ja ihmettelivät miten olen jaksanut ensisynnyttäjänä näin pitkään kipuja, jolloin totesivat että olen jo melkein valmis ponnistamaan, 8CM AUKI!!?? Kukaan ei meinannut uskoa, itse ajattelin, että olen hyvissä ajoin paikalla ja pahimmassa tapauksessa en pääse edes vielä saliin.
En vain yksinkertaisesti voinut kuvitella että kivut olimmat pahimmassa vaiheessa olleet jo useita tunteja kotona, vaan ajattelin että ne pahenevat! 

Päätimme että laittaisivat spinaali puudutuksen, koska se oli siinä vaiheessa vaikutukseltaan nopein. 

Hengitin ilokaasua tauotta ja kysyin koska sitä puudutusta tulee, lupasivat että niin pian kun anestesialääkäri ennättää ja yrittivät rauhoittivat kertomalla että saan jo valmiiksi paikan epiduraalia varten, jos spinaalin vaikutus ehtii loppumaan ennen kun vauva on syntynyt. 

Spinaalin jälkeen meni 15min ja johan alkoi helpottamaan. Kivut katosivat kokonaan, olin kun paratiisissa!

Aloin heti varmistelemaan että mihin aikaan saan epiduraalin, jottei tarvitse taas alkaa kärsimään.

Aikaa kului tuloksetta, joten sain epiduraalin. Kävelin hieman ja juttelin opiskelija kätilön kanssa kaiken maailman juttuja, kun kipuja ei ollut.

Pian huomattiin että tämäkin puudutus lakkaa pian, joten sain toisen epiduraali. Joka kerta kun puudutus alkoin loppumaan hengitin bestistäni: ilokaasua. Sitä hengittäessä joutui keskittymään että sen tekee oikein, jolloin kivuliaat supistuskivut jäivät hieman sivuun. Se oli kuin paniikki maski! Välillä tämä mamma hengitti kaasua liikaa, jolloin piti pitää vähän taukoa.

Tässä välissä vauvan päähän laitettiin anturit, jotta saatiin tarkempaa tietoa vauvan tilasta. Tämä siksi että vauvan sykkeet vaihtelivat hyvin paljon ja eivät olleet varmoja oliko sykkeiden heittojen vika laitteessa vai oikeasti vauvalla. Selvisi että vika oli heidän laitteissaan. 

Jo mentyämme sairaalaan kaikki toistivat ettei mene kauaa niin pikkuinen on jo sylissä, näin ei kuitenkaan käynyt. Katsottuani kelloa harmittelin kun lupaavalta näyttänyt alku sairaalaan tultaessa olikin tyssännyt kokonaan.. 

Lopulta saliin tuli vanhempi ylilääkäri, joka kävi aikaisemmin auttamassa anturien laiton kanssa. Lisäksi muuta henkilökuntaa. Tutkivat hetken ja totesivat että vauva on väärässä asennossa. Olin kuulema tehnyt kaikkeni ja he myös, joten asennon vaihtamiseen olisi voinut auttaa tähän mennessä ainoastaan vauvani. Oli kulunut jo yli viisi tuntia sairaalan tulosta, joten lääkärit päättivät että mut on leikattava!! Se tunne oli järkyttävä shokki!! Menin paniikkiin ja pyysin että varmuuden vuoksi tarkistaisivat tilanteen vielä ultralla ja niin he heti tekivätkin. Kyllä olivat ihan oikeassa, vauvan oli väärässä pääntarjonnassa. Olin aivan paniikissa, kuulin että leikkaus aloitetaan puolen tunnin kuluttua ja siitä hetkestä aloin vapisemaan leikkauksen loppuun asti. 

Mulle vaihdettiin leikkausvaatteet päälle, kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja yrittivät jutella. Mukavat kätilöni tsemppasivat, että hätää ei ole vaikka toimitaankin hyvin reippaasti ja mennään kiirellä leikkaussaliin. Ihana opiskelijakätilö kertoi, että vauvalla ja mulla on kaikki vielä hyvin, joten leikkausviilto tulee olemaan pieni bikinirajan alapuolella. Harmikseni vielä ilmoittivat että heidän työvuoro päättyy. Lupasivat käydä heti seuraavana työvuorona lukemassa mun tiedoista miten oli käynyt ja millainen vauva oli syntynyt. Samassa uusi kätilö esittäytyi. 

Leikkaus päätöksen tehnyt lääkäri soitti luvan, että Jani pääsi leikkaukseen mukaan. Onneksi saatiin lupa. Mut vietiin edellä saliin ja Jani vietiin pukemaan leikkaussaliin sopivat vaatteet. Hississä antoivat jonkun nesteen juotavaksi ja kysyivät onko mulla kylmä kun noin tärisen. 

Huoneessa oli todella monta ihmistä, osa esittäytyi, silloin olin jo aivan lääketokkurasta tajukankaalla ja väsynyt. Parhaiten muistan mies anestesialääkärin joka esiteltyään itsensä kertoi että hätää ei ole ja on mun vieressä koko leikkauksen ajan. Tämä jälkeen neuvoi menemään tiettyyn asentoon ja sanoi että alkaa puuduttamaan mun vatsaa. Kyseli tunnenko kylmän veden ja kokeili eri kohdista, taisin huijata muutamaan kertaan että tunnen, jotta saan varmasti toimivan puudutuksen. Pelkäsin kuollakseni että puudutus ei ole onnistunut. 

Anestesialääkäri kysyi onko minulla kylmä, kun noin tärisen, kerroin että nyt vaan jännittää aika paljon. Sitten hän kertoi laittavansa mulle hieman morfiinia. Hetken päästä aloin ihmettelemään missä Jani on ja kysyinkin häntä. Olivat ilmeisesti unohtaneet hänet sinne oven taakse, onneksi eivät ehtineet aloittamaan.

Tämän jälkeen sama mieslääkäri neuvoi Jania tulemaan toiselle puolelle ja siitä hetkestä en enää muista muuta kun jotain ihmeellisiä esineiden ääniä, lääkäreiden puhetta ja tietysti Janin rauhottavaa puhetta. Rakas rauhoitteli ja kertoi kuinka meidän pikkuinen tulee ihan pian maailmaan. 

Hetken kuluttua joku hoitajista sanoi nyt on vauva syntynyt ja toinen sanoi että näet pikkumiehen ihan pian. Yritin skarpata itseni "hereille" ja odotin tätä ikuisuudelta kestänyttä ensitapaamistamme! Pieni vilautettiin pikaisesti ja vietiin taakse ja kerrottiin että tuovat hänet ihan pian. Odotus tuntui taas ikuisuudelta! Vihdoin kätilö toi elämäni luokseni! Tuijotimme pikkuista ja höpötin hänelle vauva tuijotti suoraan silmiin se tunne oli elämän paras kohtani! Sitä tunnetta ei vaan voi millään sanoilla kuvailla! 

Tämän jälkeen isä vietiin vauvan kanssa taikaisin ensimmäiseen synnytys osastoon josta aloitettiin. 

Minut ommeltiin kiinni, hoitajat sanoivat että haava on pieni ja hyvin siistin viillon lääkäri tehnyt. Kyselivät mistä olen kotoisin ja kehuivat, kun vauvalla on niin paljon tukkaa. Katsoivat näkyisikö paino ruudussa, mutta eivät olleet vielä ehtineet punnitsemaan häntä. 

 

Tämän jälkeen mut nostettiin toiseen sänkyyn jolloin huomasin että jaloissakaan ei ollut tunnetta. Klo. 16 olin valmis jolloin mut kärrättiin heräämöön taas odottamaan! Mulle tuotiin sähköllä toimiva lämpöpuhallin, helpoittamaan vieläkin jatkunutta vapinaa. Sain tietää että heräämössä menee 1-2h, jos kaikki ok.

Hetken päästä mua kohti kävelee maailman ihanin näky minkä muistan kun eilis päivän: Jani työntää pientä kärryä, jossa meidän pieni vauva makasi. Kätilö sanoi että tulimme nyt moikkaamaan sua isän ja vauvan kanssa ja kokeilemaan jos vauva jaksaisi vähän imeä.

 En voinut paljoa liikkua, joten pieni nyytti tuotiin mun kainaloon. Olisin halunnut antaa sille miljoooona pusua <3 Niin se pieni vaan alkoi heti hienosti imemään. Juuri kun aloin huokasta että saan vihdoin olla vauvani kanssa niin kätilö ilmoitti, että joutuvat nyt lähtemään takaisin osastolle odottamaan mua.

Kyselin hoitajilta moneen kertaan koska pääsen vauvan luokse ja vastaukseksi tuli että heti kun anestesia lääkäri ennättää paikalle tarkistamaan että olen ok. Ennen sitä joutuivat painelemaan kohtuani, jottta se supistuisi takaisin. Ei onneksi sattunut kun oli vielä puudutukset päällä. Tunnin oltuani heräämössä tiedustelin, anestesialääkärin tuloa ja kertoivat hänellä juuri alkaneen leikkauksen. Juuri ennen klo. 18 lääkäri saapui, tsekkaus kesti alle minuutin ja antoi luvan siirtyä osastolle.

Tädit ostivat ihanan kukkakipun odottamaan mua osastolle :)

Odotin kun kuuta nousevaa että pääsen vauvani luo ja pian tuore isä tuli kätilön kanssa hakemaan mua synnyttäneiden osastolle. Hymyni jatkui korviin saakka, kaikki osastolla vastaan kävelevät hoitsut onnitteli kamalasti, olin niin onnellinen! Lopulta päästiin huoneeseen jossa pieni rakkauspakkaus oli sängyssään, sain sen heti syliini ja olin maailman onnellisin! 

Vaikka kävin käytännössä melkein molemmat synnytystavat läpi, niin olen sitä mieltä että kaikki kipu ja odotus oli sen arvoista. Tätä suurempaa lahjaa ei ihminen voi saada <3

4 kk murunen!

ÅTänään meidä vauva on jo iso! 

Tuli 4 kuukautta täyteen, vaikka tuntuu siltä että vasta sain hänet syliini tuhisemaan!

Kasvun lisäksi on tapahtunut monenlaisia kehityksiä! Iso vauvamme osaa jo:

-nauraa ääneen

-pitää itse pulloa

-ottaa tavaroista kiinni

-helistellä leluja

-pyörähtää ympäri

Rakastaa jokeltamista ja hymyilee monta kerta tunnissa :)

Meidän uni ja ruokarytmi:

Aamuisin Deni odottaa pinniksessään ja hymyilee kun naantalin aurinko :) Sitten syödään, vaihdetaan vaippa ja jatketaan unia kunnes taas herätään muutaman tunnin jälkeen syömään ja seurustelemaan :) Silloin hän on pidempään hereillä kunnes lähdetään johonkin. Iltapäivällä nukkuu taas pienet päikkärit ja ilta valvotaan kunnes kello on 21-22 mennään nukkumaan ja herätään vasta aamulla. 

Käytiin tänään lääkärissä yskän takia, mutta ei ollut mitään vakavaa lääkärin mukaan. Toivon että menee pian ohi. 

Ihana päivä, kamala ilta

Kuten aikaisemmin ilmoitin kävimme tänään polskimassa. 

Uintitunti kesti puoli tuntia. Jännitin hieman miten pärjään pukkarissa, kun kaikki oli hieman uutta (pukeutuminen, peseytyminen yms) Onneksi tajusin ottaa kaukalon pukkariin mukaan, koska siellä ei ole mitään paikkaa johon vauvan voisi laittaa. Ellei joku halua likaiselle lattialle lapsensa laittaa.. Pieni oli uninen, koska ehti nukkua vajaat 20min. Yritin kaukalossa riisua hänet ja pukea ilmassa uikkarit päälle samalla kun juteltiin. Onneksi puin kotona jo valmiiksi bikinit. Suihkussa käytiin pikaisesti ja sitten kaukalon kyydissä mentiin altaalle. 

Vaikka yritin kaikkeni muistaa miljoona asiaa, niin korut unohtuivat, no onneksi se oli nopeasti korjattavissa. Deni tykkäsi kamalasti (yllätys yllätys) vedestä! Aloitettiin alkupiirissä laulamalla ja pienin uimarimme tuijotti kaikkia aivan ihmeissään :) Tämän jälkeen oli vapaata uintia, jolloin toinen opettajista tuli luoksemme ja opetti liikkeitä ja otteita miten vauvaa kuuluisi pitää vedessä. Iskä harjoitteli aluksi ja upeasti niillä meni, sitten kokeilin itse samoja liikkeitä. Pienelle tuli muutaman kerran itku, kun taisin jännittää itsekin. Opettaja muistutti että vauva aistii heti jos vanhempi ei ole täysin rauhallinen ja ettei välttämättä jaksa koko aikaa (30min) olla vedessä, joten menimme tietysti rakkaimman ehdoilla. Niin se aika vaan meni huijauksessa jolloin molemmat opettajat kävivät kehumassa että on Deni hienosti jaksanut :) oli jälleen lopetuspiirin aika jolloin taas laulettiin ja silloin Deni vasta innostuikin ja rupesi polskimaan käsillä ja jaloilla ettei äiskä meinannut saada pidettyä kiinni :) 

Uinnin jälkeen peseydyin minuutissa, huuhtelin pikkuisen ja kiirehdin pukkariin syöttämään nälkäistä uimariamme :D 

Lähdettyämme ajamaan Deni nukahti samantien tyytyväisenä masu täynnä ruokaa ja ei päästy kotiin kun hän päätti jo herätä. Sen jälkeen valvoi kaksi tuntia ja nukahti taas alle puoleksi tunniksi. Tätä samaa jatkui kunnes lähdettiin ulos kävelylle. Alku matkan jokelteli ja naureskeli pitkään kunnes lopulta nukahti tunniksi. Käveltiin ainakin 7kilometrin lenkki! Ei päästy kotiin niin oli jo hereillä. 

Kotiin päästyämme itki koko illan, nukutimme monella eritavalla ja silti heräili puolen tunnin kuluessa. Lopulta Jani meinasi lähteä 22 aikaan ajelulle (deni tykkää olla autossa) kun mikään ei tepsinyt. Nukahti kuitenkin kaukaloon joten huokaistiin hetkeksi. Ja vartin päästä heräsi jälleen itkemään. Aloin jo huolestumaan ja soitin sairaanhoitajalle terveysneuvontapalveluun. Sillä aikaa taas nukahdettiin viideksi minuutiksi. Ohjeeksi tuli että päivystykseem vasta jos kuume nousee. Arveli itkevän masun takia. Meillä ollu aiemmin isoja kipuja masun kanssa ja päivittäin vieläkin runsasta pulauttelua, mutta tämä ilta oli jotain hirmumpaa.. Pelästyin heti jos olisi uinnista tullut , mutta kun vettäkään ei nielassut kun kerran ja sitäkin todella vähän.. Nyt prinssi nukkuu ja toivottovasti aamulla on parmpi olo. 

Vauvauinti alkakoon!

Jihuu meillä alkaa hetke kuluttua eka vauvauinti tunti. 

Pikkumies nukkuu nyt on aika herättää ja käydä pukemassa söpöt uikkarit päälle ja menoksi!

Hieman yli vuosi sitten

Kävin lääkärissä kovien rintakipujen vuoksi. Pelkäsin tietysti pahinta että mulla olisi rintasyöpä. Lääkäri tutki ja totesi että se on mahdotonta. Mietimme mahdollisia syitä kivuilleni. Ja lopulta sanoin että voin olla mahdollisesti raskaana. Kuukautiseni olivat aina milloin mitenkin ja välillä jäivät kokonaan pois, näin oli tälläkin kertaa käynyt, joten niistäkään ei voinut varmaksi päätellä. Tein siellä saman tien raskaustestin ja oletin että tuloksia pitää odotella ainakin päivän. 

Sain kuitenkin tunnin päästä vastauksen soittessani labraan. Kiva naishoitaja vastasi että "tulokset ovat positiiviset, onneksi olkoon olet raskaana!" En osaa kuvailla reaktiotani en tiennyt alanko nauramaan vai itkemään. Kysyin vielä kerran "olenko oikeasti raskaana!?" Puhelimen toisessa päässä vastattiin: "Kyllä olet, nyt ei muuta kun soittamaan neuvolaan ja varaamaan aikaa" Tuijotin varmaan vartin ikkunasta ulos liikkumatta puhelun jälkeen ja päässäni pyöri sama kysymys johon sain hetki sitten jo toiseen kertaan vastauksen. 

En pystynyt odottamaan että pääsen töistä kertomaan Janille, joten soitin saman tien ja ilmoitin uutiset. 
Sieltä kuului: "Mitä?! Raskaana?! Ootko tosissasi?!" Sen jälkeen oli hetken kestävä hiljainen hetki jolloin kumpikin jähmettyi ihmettelemään ja sisäistämään uutisia. Ja niin se ihana raskaus aika alkoi meidän pikkuista odottaen!

Alkuraskaus tuntui kestävän ikuisuuden, kunnes masu alkoi lopulta näkymään. Silloin vasta aloin uskomaan että siellä tosiaan kasvaa pieni suuri ihme <3 Keskivaihe meni silmän räpäyksessä ja loppuvaihe tuntui kestävän ikuisuuden. Kunnes tuli elämäni paras päivä jolloin saatiin ikioma nyytti syliin <3 

 

Masu asukki aluillaan

 

Masu-asukki 1,5kk

Ensimmäinen äitienpäivä

Tätä päivää odotin jo viime vuodesta, kun raskauteni oli ihan alkuvaiheessa. Ja toivoin mielessäni että voi kumpa kaikki menisi loppuun asti hyvin ja saisin kokea seuraavan äitien päivän kotonamme isän järjestämän juhlan pienen vauvan äitinä.

    Ihka eka masu kuva <3

Ja niin siinä kävi toiveeni TOTEUTUI <3 upeampana kun osasinkaan kuvitella!

Heräsin aamulla siihen kun Jan haki Denin vierestäni ja sanoi "tänään pitää olla kiltti äidille" hymyilin ja jatkoin unia. 

Nukkuessani Jani oli hoitanut vauvamme aamu rutiinit, jonka jälkeen olivat käyneet kaupassa hiljaa etten ollut herännyt.

Seuraavan kerran mut herätettiin myöhemmin, sain pienen hartiahieronnan ja noustuani huomasin hienosti herkuilla katetun pöydän.

Vauva nukkui tyytyväisenä sillä aikaa kun nautittiin ihanista tarjoiluista.

Oli croisanttia, mun lemppari keksejä, teetä ja vadelmamehua. Ruusuja ja jo edellisenä iltana ennakkoon saatuja itse kerättyjä kukkia. Ja aivan ihana kortti. Sydän suli.. Olin niin onnellinen että tippa tuli linssiin <3

Tämän jälkeen lähdimme mummolleni syömään ja jatkamaan äitienpäivän viettoa :)

On se mahtavaa olla äiti <3